Luin kauniin kirjan surusta ja kaipauksesta: Tuija Wuori-Tabermannin "Meitä oli kaksi". Kirjassa kuuluu molempien ääni, sekä edesmenneen Tommy Tabermannin että kirjailijan itsensä. Tässä on lesken näkökulmaa, mutta surun kanssa eteenpäin kulkeminen on samanlaista meille muillekin omaa rakasta kaipaaville. "Ei elämä pääty kuolemaan", sanoi Tommy Tabermannin. Kirja antaa valoisaa tukea elämää jatkaville, meille joiden tehtävät täällä ovat vielä kesken.
"Teimme
ehdottoman selväksi toisillemme
että
joka tänne jää
toisen
jälkeen
sulkemaan
ovia
ei
yhteisestä rakkaudestamme
jätä
pisaraakaan jakamatta,
levittää
ympärilleen
kuin
kirsikankukkia tuuleen
yhteisestä
rakkautta
joka
ei muutu tomuksi
vaan
kukkii yöt, tuulet, talvet
muina
miehinä
niin
kuin ei olisi koskaan
kuolemasta
kuullutkaan"
