Pääsin käymään tyttäreni kanssa Santorinin saarella Kreikassa, vähän kuin 50 v juhlien jatkoilla. Näimme paljon kaunista ja ihanaa. Piti välillä muistuttaa itseään siitä, että todella olen täällä, tämä kaikki on totta. Erityisesti mieleeni jäi hetki Imereoviglin kylässä hiljaiseen siesta-aikaan. Istuimme rinteen tavernassa, aivan meren ja taivaan äärellä, varjossakin paleltamattoman lämmintä. Taustalla soi kaunis musiikki hiljaa. Hetki oli niin pyhä, että itkin salaa aurinkolasien takana. Sanomattakin lienee selvää, että viinilehväkääryleet, tsatsiki, leipä ja kylmä valkoviinilasillinen hivelivät makuhermoja.
Matkamme sisälsi paljon hiljaisuutta. - Mitä sinä mietit, kysyin kerran uima-altaan lepotuolissa hyvää vauhtia ruskettuvalta tyttäreltä. - En mitään, kuului vastaus. - En minäkään... Helle oli jo sopivasti pehmittänyt päämme liioilta ajatuksilta. Lepoloma siinäkin mielessä.
Kotiin tultiin aikanaan. Oivalluksen Ovi touhuaa vielä töitään kesäkuussa. Toimistotöitä riittää, vaikka kentällä jo hiljaisempaa. Syksyäkin tässä vähän pedataan.
Mukavia kesän alkupäiviä mahdolliselle lukijalle!
