Tänä aamuna

MARRASKUU (Maaria Leinonen)

Kun viimeinenkin vapiseva

viluinen lehti

pudonnut lokakuun kämmeneltä

kahisemasta

maisemaa peittämästä

miten hiljaista

valoistunutta

avaraa.

Pilvissä kudotaan jo kuuraharsoja

ja ennen pitkää marraskuu-kaaso

levittää hohtavan hunnun kaiken yli

Jäätyvät aallot

hääkelloina heläjää.

Hyvyyden puolesta

Rakkaus- vai vihapuhe? Mitenkäs olisi kunnoituspuhe? Keskustelupalstat ym. käyvät kuumina terroritekojen jälkeen, etsitään syitä ja syyllisiä, haetaan mahdollisia ratkaisuja. Olen itse taipuvainen mieluummin puolustamaan hyvää kuin vastustamaan pahaa. Sain taas tukea ajatuksilleni Maija-Riitta Ollilan kolumnista "Hyvyyden aseet" (uusin Talouselämä nro 26). Hän muistuttaa ihmisen psyykeen luonteesta: Alitajunta ei ymmärrä kieltomerkkiä lausekkeen edessä. Kun sanomme "ei" rasismille, mieleen jää rasismi. Missä on hyvä päämäärä, jota kohti suuntautua? hän kysyy.

Ollilalla on mainio esimerkki yhteisön tehtävistä terrorin rajoittamiseksi: "Yhden mielestä aseet ovat pelkkä väline, joiden käytön ratkaisee käyttäjän mielenlaatu ja siitä nouseva aikomus. Välineet ovat neutraaleja. Toisen kannan mukaan juuri välineet muokkaavat ihmisen käyttäytymistä: yksilön toiminnan luonne riippuu siitä, millaisia välineitä hänellä on käytettävissään. Itse olen ehdottomasti jälkimmäisellä kannalla. Tiedämme, että ihminen voi humalapäissään tai mielenhäiriössä surmata toisen paistinpannulla. Kymmenien ihmisten joukkomurha paistinpannua apuna käyttäen on epätodennäköinen. Se ei ainakaan synnytä sankaritarinoita. Lyhyesti: ihminen ei voi käyttää sarjatuliasetta, jota hänellä ei ole. Yhteiskunnan tehtävä on säädellä sitä, millaisia toiminnan muotoja halutaan."

Ja loppukaneettina: "Toisiaan seuraavissa kriiseissä valoisat vaihtoehdot tuntuvat naiiveilta, mutta juuri silloin ihanteisiin on vahvasti tartuttava. Pelkästä pimeydestä puhuminen ei valaise."

Lukekaa ihmeessä koko artikkeli. Itse ainakin menen kirjastoon hakemaan taas jonkin Maija-Riitta Ollilan kirjoista. Pari kertaa olen saanut kuulla häntä livenä sekä tietenkin telkkarista, aina yhtä nautinnollisia kokemuksia.

---

Sitten terveiset marjapensaasta - ainoa marjastusmuoto, jota (nykyään) harrastan. Muut marjat ilmestyvät pakkaseen torikojuilta. Kesäni on ollut oikein hyvä, paras moneen vuoteen. Oli huolen kesä, oli suuren surun sumukesä, oli nippanappa selviytymisen kesä ja nyt tämä: ihan tavallinen suomalainen kesä, josta osasin jo nauttia. Keskityin itseni lellimiseen, joka taisi mennä vähän liiallisuuksiinkin. Teloin nimittäin polveni ja sain siitä hyvän syyn jatkaa paikallaan oloa ja herkuttelua. Mutta toisaalta ihan hyvällä ja itseni hyväksyvällä mielellä. Nyt on ollut mieluista aloittaa taas kuntoilu ja miettiä sitäkin, tarvitseeko joka herkkua maistaa. Keski-ikäisyys alkaa tuntua ja näkyä. Välillä tämä ikä tuntuu oikein hyvältä ja leppoisalta, ankaruus itseään kohtaan senkun valuu pois.

Nyt on taas kalenterin täyttämisen aika ja olen oikein iloinen, että niin on alkanut luonnostaan käymään. Käärin tässä hihojani ja olen valmiina syksyn mielenkiintoisiin tehtäviin sekä omiin elämyksiin.

Tervetuloa syksy!

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

- Tove Jansson

Hyvää Juhannusta ja kokonaista kesää muutenkin!

Nuorten masennus

Niinpä niin: nuorten masennukseen ensisijaisesti pillereitä, kts. YLEn kotimaan artikkeli.

Nykyisänmaan uhrit

Olemme edesmenneen poikani isän kanssa kirjoittaneet artikkelin kevään Rakentajalehteen. Linkki näköispainosten arkistoon on tässä, kts lehdestä nro 4/2011, 8.4.2011, sivu 53, pdfsivu 27.Nuorten työhyvinvoinnin asialla...

Eteenpäin jarrutellen

Hitaasti tuntuu talvi taittuvan, mutta ihana valo tuli jo. Olen aloittanut taas uuden ajanlaskuni uuden vuoden, sillä poikani Aleksin kuolemasta tuli äskettäin kaksi - pitkää - vuotta. Suru on ollut koko ajan niin monenlaisena mukana: aluksi täysin hallitsemattomana ja mustana kynnöspeltona, välillä loppumattoman pitkänä järvenselkänä ja nykyisin lyhyempikestoisina ikäväitkuina, joiden vain annan tulla ulos. Ikävä taitaakin olla rakkautta - sitä, joka ei koskaan kuole.

Minulta on usein kysytty, että kuinka olet pärjännyt ja jaksanut. Siihen ei ole yhden lauseen vastauksia. Mitä edes on "pärjääminen"? Kuolemaa emme voi muuksi muuttaa ja näin ison ikävän kanssa on vain opittava elämään. Pärjäämisessä on paljon pakon elementtejä, ei ole vaihtoehtoja. Arki tuo kuitenkin takaisin sitä luonnollista elämänvoimaa, jota tarvitsemme täällä tallaamiseen. Iloisempia hetkiä on jo ehdottomasti enemmän kuin surullisia.

Olen todella tärkeäksi kokenut Tämän Hetken merkityksen. Siksi minusta on mieluisaa ja helppoa kohdata ihmisiä, elää hetki heidän kanssaan, keskittyä heidän asioihin. Tai nähdä omassa elämässä niitä hyviä hetkiä, joista tietää, että tämä on nyt oman onneni maksimaalia, parempaan ei kukaan pystyisi näillä eväillä.

Olen ollut innostunut uusista asioista ja ideoista, jotka vielä hakevat muotoaan tulevaan. Luovuus on siis nostanut taas päätään ja tulevassa näkyy paljon tavoiteltavia tehtäviä ja merkityksiä. Tarkoitusta.

Mutta keski-ikäisenä ja suhtkoht paljon kokeneena vauhtia ei vaan enää jaksa. Heli Laaksonen sanoo sen näin somasti:

MUMMUKS TAHTOMINE

Tule viäl semne aamu,
ko mää herä ilman kello oikke aikasi,
keitän ittelän kaffet,
polje Monarkin kans kaupunkil,
ole oven taka vartomas ko L. Lehtose Leninkiliikke
myyjäfrouva tule töihi, päästä munt sisäl,
autta valikoittema heijä suurimma,
vaaliampunasimma pualpunttisimma aluhousu,
Aurjoefärisek kunnolliset tukisuka,
ja merinovillasep polvelämmittime,
naapurkaupast peessik kenkä
ja paffilaatikoruskia poplari.

Mää haise eukalyptukselt,
viäm pal tila takapenkil,
hymyilen ko suamempystykorva,
mut kiältäyryn kaikest,
sano: emmää muist,
emmää jaks,
emmää ol ikä ennenkä,
ko mää olen tottunu juur näi.

Enkä meina pualtvuassatta orotta.

Aurinkoisia kevättalven päiviä kaikille!

Huokoistamaan!

Sara-lehdessä (marraskuu 2010) on mielenkiintoinen artikkeli ohjaaja Kaija Juurikkalasta (nettitietoa hänestä tästä). Hän sanoo, että välttää nykyään tietoisesti taiteilijoiden helmasyntiä: projektista toiseen paahtamista. "Onnea on jättää toteuttamatta vähintään puolet niistä ideoista, joita luovalle ihmiselle väistämättä pulpahtelee mieleen, ja istua vain hiljaa."

En varmastikaan ole luova taiteilija, mutta innokkaana yksityisyrittäjänä tunnistan tämän. Olen pohtimisen mestari ja päässäni pulppuaa yhtä sun toista mitä voisi tehdä - kun vaan ehtisi! Lukutoukkana muistan hyvin sen hetken nuoruudessani, kun tajusin, etten millään ennätä koko elämäni aikana lukea kaikkea haluamaani. Nyt on vähän sama tämän työn ja tekemisen suhteeen. Kaija Juurikkala antoi siihen oivan neuvon: vähintään puolet ideoista priorisoida pois! Tätä pitää oikein miettiä jatkossa - eikä vaan tehdä toheltaa.

Asia jäi alitajuntaan. Niinpä aamulla lähdettiinkin ennen auringonnousua ja aamupalaa pienelle hiihtoretkelle. Ah, miten teki hyvää!

Aamukahvilla selasin sitten uusinta Talouselämää ja löytyi artikkeli "Koeta tauottaa toistuvasti". Toimittaja siteeraa Työterveyslaitoksen erikoistutkija Tomi Hussia huokoistamisesta. Minulle termi oli vieras, tutumpi on leppoistaminen eli downshiftaaminen, jossa ideana on luopua jostakin ja tyytyä entistä vähempään. Huokoistamisessa pyritään säilyttämään työkyky ja työhalu sekä jopa parantaa niitä. Työpäivää tällöin rei'itetään tauoilla ja vapaapäivillä. Kyse ei taaskaan ole mistään uudesta ja ihmeellisestä, mutta ehkä ihminen tarvitsee näiden perusasioiden toistoa aina vaan ja alati. Näin siis voit huokoistaa työelämääsi:

• Pidä taukoja epäsäännöllisesti, mikrotaukokin riittää - elvyttämistä
  
• Rytmitä työpäivääsi helpommilla ja vaikeimmilla tehtävillä
• Pysähdy välillä miettimään työtäsi - luova tauko
• Jos teet ylitöitä, pidä ne pois vapaana
• Älä huokoista huokoistamisen vuoksi vaan tarpeen mukaan - kuuntele itseäsi ja omaa jaksamistasi

Huokoistaminen saa aikaan sitä hallinnan tunnetta, joka valtavassa kiireputkessa menetetään. Työnantajankin näkökulmasta on järkevämpää antaa työntekijöiden ottaa vapaata sovitusti kuin yrittää pärjätä äkillisten sairauslomien kanssa.

Jos sitten seisot käytävällä joutilaan näköisenä, niin voit huokaillen kertoa pomolle huokoistavan siinä työtäsi. Vitsivitsi, mutta ihan asiaa.

Hohhoijjaa, mitähän sitten teksi. Vai en mitään...?